Erilaisuus

Vaikka mä olen luonteeltani sosiaalinen, oon huomannu ettei se pääse nykyisessä kotikaupungissani esiin. Musta tuntuu että täällä ei voi pukeutua, kuunnella musiikkia tai edes puhua miten haluaa vaan aina siitä sanotaan jotenkin.

Mun elämäni pelastus on oikeasti ollut annis, siellä mä oon saanut alkaa luoda omaa minääni, oon saanu pukeutua juuri niinkuin mä haluan ja tykkään. 

Meiän koulussa on paljon erilaisia ihmisiä, on lesboja, bi-seksuaaleja, heteroita. Oon oppinut myös siellä sen että kaikki kyseisiä seksuaalisuuntautumisesta huolimatta on ihmisiä. Sitä ei Salossa hyväksytä. Jos vähänkin vaikutat erilaiselta, sun kaverisi ei voi olla. Se on yksi ainoista asioista joka on jäänyt mulla kyseisestä kaupungista päällimäisenä mieleen. Mä oon saanut myös kokea kyseisen asian koska tiedän että en rakastu sukupuoleen vaan ihmiseen. Tiedän sen että voin jonain päivänä ihastua myös samaa sukupuolta edustavaan henkilöön mutta en pidä sitä yhtä suurena mahdollisuutena kuin sitä että menen aikuisena naimisiin miehen kanssa.

Mä oon saanut monia uusia ystäviä viime vuoden aikana joista noin 60% ovat juuri lesboja tai bi-seksuaaleja. Mä en kuitenkaan ajattele sitä että ne haluavat olla mun kanssa yhdessä koska mä tiiän että ne ajattelee mua vain ystävänä. Sillä eihän heterotkaan yritä jokaista vastakkaisen puolen edustajaansa joiden kanssa on ystävyyssuhteessa, yleensä. 

Miten musta vaan tuntuu että tää kaupunki pitelee mua mun raajoista kiinni. Tuntuu siltä kuin mun sisin olis kahlittu kiinni mun kehoon eikä se saisi lähteä pois. Täällä ei saa olla oma itsensä, täytyy lillua massan mukana. Mä tiedän miltä tuntuu kun oletetaan et oot täysin samanlainen kuin muut. Se ei tunnu kenestäkään hyvältä, mä tiedän sen.

Mä en oo ikinä saanut olla täällä sellainen kuin mä olisin halunnut. Mä tiedän onneksi sen että mä joudun olemaan tässä nykyisessä kaupungissa enää sen kaksi vuotta jonka jälkeen mä muutan omaan kaupunkiini. Tiiän että kyseinen kaupunki on joko Tampere tai Turku. Sen näkee sitten.